sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Yllätyksiä luvassa

Kuten otsikkokin sen jo kertoo, mulla on teille ilmoitusluontoista asiaa. 

Tää ei oo tosiaan ollut mikään salaisuus, eikä pitkään varjeltu asia, mutta en oo aikaisemmin vaan tuonut tätä asiaa ilmi.

Ollaan ja oon tosiaan todella onnekkaassa tilassa (jälleen) ja voin suurella ilolla ja onnella ilmoittaa, että odotan meille uutta vauvaa. 

Me saadaan siis neljäs perheenjäsen tulevana syksynä. Mikä on tosi ihanaa ja upeaa. 

Tässä on siis se ”vaiettu” syy, miksi oon voinut viimeiset melkein puoli vuotta huonosti. 

Tosiaan kärsin jo ensimmäisessä raskaudessa luultavammin hypermeesistä. Eli siis jos ei ole tuttu termi, niin kärsin todella voimakkaasta raskauspahoinvoinnista. 

Ja kun se ei ole oikeastaan vain ”pelkkä” pahoinvointi, vaan tuossa sairaudessa toi on niin kokonaisvaltaista mikä vaikuttaa kaikkeen sun elämässä. Yhtäkkiä menee toimintakyky täysin ja et pysty elämään normaalisti, et juttelemaan, syömään, nukkumaan, vaan oksentelet vähintään 15 kertaa vuorokauden aikana ja joka ei helpottunut millään. Ei millään. Olo oli kuin jatkuvassa vatsataudissa ja mitä pahemmassa. 

En osaa edes sanoin kuvailla ja selittää sitä minkälaista oon joutunut kokemaan, joten googlaamalla voi myös etsiä tuosta hypermeesistä tietoa jos kiinnostaa.

Toi on oikeesti tosi rankkaa etenkin itselle ja muulle perheelle. Todella voimakas raskauspahoinvointi lamauttaa ihmisen ja todella se koskettaa koko perhettä.

No en enempää halua enää siitä asiasta vatvoa. Oon tosi onnekas että pahoinvointi on hellittänyt hieman ja oon pystynyt viimeaikoina elämään sitä ”normaalia” elämää. 

Edelleen vaikka oon jo reippaasti yli puolen välin, niin valitettavasti pahoinvointi ja muut oireet eivät ole lähteneet kokonaan. Tämäkin on siis todella yksilöllistä. 

Ollaan kuitenkin mielettömän onnellisia ja kiitollisia tästä tulevasta vauvasta ja vaikka onkin elämä ollut paussilla jo viiden kuukauden ajan. 

Nyt kun on toinen raskaus menossa, tällä kertaa onkin ihan eri meininki kuin ensimmäisessä.

Sitä tietää jo mitä tuleman pitää ja millaista raskausaika on. On kuitenkin aivan ihanaa, että meidän esikoisesta tulee isosisko. 

Hih ja kermana kakun päällä, mulla on elämässä myös niin onnekas tilanne, että mun kaksi ystävää on myös samaan aikaan raskaana kuin minä. Se on jotenkin kultaakin kalliimpaa pystyä jakamaan kaikenlaisia tuntemuksia ja fiiliksiä ystävien kanssa, etenkin juuri niiden kenellä on täysin sama elämäntilanne. <3 

Tämmöisiä uutisia tällä kertaa.

- Emma







 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sairastelupäiväkirja vol 591

Täällä on taas viikko sairasteltu tosi kovasti. Just kun kerettiin puolison kanssa ihastella sitä, ettei olla ehkä kuukauteen oltu kipeänä. ...